”Ei ole sääntöjä sille, miltä opettajan pitäisi näyttää”

Oulun yliopiston alumni Jessi Jokelainen on opettaja, somevaikuttaja ja aktiivinen kunnallispoliitikko. Hänelle on tärkeää saada oma ääni kuuluviin – tittelistä huolimatta. Kuvataitelijasta someopettajaksi ja poliitikoksi Jessi Jokelaisesta piti tulla alunperin kuvataiteilija. Vaikka omia näyttelyjäkin oli jo takana ja kaikki oli suunniteltu valmiiksi, se ei riittänyt kouluun pääsemiseen ensimmäisellä kerralla. Jokelainen päätyikin Oulun yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustieteitä. Tosin […]

Oulun yliopiston alumni Jessi Jokelainen on opettaja, somevaikuttaja ja aktiivinen kunnallispoliitikko. Hänelle on tärkeää saada oma ääni kuuluviin – tittelistä huolimatta.

Kuvataitelijasta someopettajaksi ja poliitikoksi

Jessi Jokelaisesta piti tulla alunperin kuvataiteilija. Vaikka omia näyttelyjäkin oli jo takana ja kaikki oli suunniteltu valmiiksi, se ei riittänyt kouluun pääsemiseen ensimmäisellä kerralla. Jokelainen päätyikin Oulun yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustieteitä. Tosin pääaine vaihtui nopeasti suomen kieleen.

”Suomen kielessä viehätti loogisuus – sehän on ikään kuin kielten matikkaa“, Jokelainen toteaa. ”Oli kiinnostava löytää tällainen matemaattis-looginen puoli itsestä.“

Opettajan sijaisuuksia Jokelainen pääsi tekemään jo opintojensa maisterivaiheessa. Samoihin aikoihin hän alkoi julkaisemaan Instagram-tilillään stooreja suomen kielestä ja kielenhuollosta.

Aikaansaava Jokelainen ryhtyi kirjoittamaan myös Kalevalle poliittis-yhteiskunnallista blogia. Tie on sittemmin auennut myös konkreettiseen poliittiseen vaikuttamiseen.

Omantyylistä opetusta – mutta ei stressiä omasta tyylistä

Opettajana Jokelainen pyrkii haastamaan omia opetustottumuksiaan ja pohtimaan, voisiko tehdä jotain eri tavoin kuin aikaisemmin. Hän seuraakin aktiivisesti sitä, mitä opetusmaailmassa tapahtuu. Jokelainen korostaa sosiaalisen median merkitystä alustana, jossa opettajat pystyvät vaihtamaan ajatuksia.

”Poimin sieltä sitten omaan tyyliin sopivia ideoita – ilman, että otan mitään paineita siitä, että pitäisi orjallisesti ottaa omaan opetukseen kaikki uudet vaikutteet.“ 

Yksi trendi, jonka kehitystä Jokelainen seuraa mielenkiinnolla, on flippaus. Tekniikan idea on, että opiskelijat opiskelevat opeteltavat aihealueet itsenäisesti. Opettajan rooli on antaa neuvoja oppimisprosessin aikana. 

“Inspiroidun myös oppilaista. Opettajana minun  ei ole tarkoituskaan olla jatkuvasti auktoriteetti, vaan opin itse välillä itse oppilailta.”

”Inhottaa se, että tietyille titteleille on tietyt odotukset“

Monessa eri ammatissa toimiessaan Jokelainen on huomannut, miten paljon ulkopuolelta tulevia rajoituksia tiettyihin ammattinimikkeisiin vielä liittyy. Somevaikuttajana Jokelainen saa herkästi palautetta siitä, mitä opettajana tai poliitikkona voi somessa sanoa. 

”Opettajaan ja poliitikkoon kohdistuu vähän samankaltaisia odotuksia“, Jokelainen pohtii. ”Molemmat ovat yleensä korkeasti koulutettuja ihmisiä, joita koskevat tietyt käyttäytymisnormit sekä vastuut ja velvollisuudet.“

Ja juuri näitä käyttäytymisnormeja Jokelainen ei jaksaisi yhtään enempää. Hänen mukaansa nykypäivänäkin ihmisillä on vielä hyvin kangistuneita käsityksiä siitä, mitä tietyssä roolissa oleva ihminen voi sanoa tai tehdä. 

”Miksi minun pitäisi nostaa itseni normaalin ihmisyyden yläpuolelle, koska minulla on titteli? En voi sanoa netissä, että ”kakka“, koska on olen poliitikko. Miksi en voi?“ Jokelainen haastaa.

”Opettajan ei tarvitse pukeutua Marimekko-kaapuun“

Jessi Jokelainen

Jokelainen toivoisi, että tulevaisuudessa opettajan rooli olisi vapaampi ja että tulevat opettajat voisivat tulla kouluun sellaisina kuin ovat. Tähän vaikuttaa kuitenkin olevan vielä matkaa. Jokelainen on esimerkiksi huomannut, että sosiaalisessa mediassa nuoret opettajat ovat hyvin epävarmoja siitä, miten opettaja voi pukeutua. 

”Jodelissa kysytään, että voinko laittaa hupparin töihin“, Jokelainen kertoo. „Itsekritiikki on järkyttävää.“

Jokelainen kannustaakin tulevia opettajia siihen, että he eivät ottaisi itseään tai omaa ammattikuntaansa liian vakavasti. 

”Ei ole olemassa sääntöjä siitä, miltä opettajan pitäisi näyttää. Maailmassa on monenlaisia ihmisiä – miksi ei voisi olla myös monenlaisia opettajia?“

Huoli tulevaisuuden yhteiskunnan tekstitaidoista

Jokelainen on huomannut, että yläasteikäiset eivät usein ymmärrä sitä, miksi heidän täytyy opiskella äidinkieltään.  

“Yleensä tyypillinen reaktio on, että oppilaat osaavat jo lukea suomen kieltä. Oppilaat eivät ymmärrä, mihin äidinkielen tunteja tarvitaan.”

Äidinkielen osaamisen tärkeyteen havahdutaan usein vasta aikuisiällä. Jokelainen painottaa oppilailleen, että lukutaito ei ole pelkästään mekaanista lukutaitoa. Tärkeää on esimerkiksi erilaisten asiayhteyksien ja tekstin vivahteiden ymmärtäminen sekä kyky tuottaa tilanteeseen sopivaa tekstiä. 

Pohjimmainen ongelma on mediassa paljon esillä ollut nuorten lukemisen väheneminen. 

“Ei voi tietää, miten tuotetaan hyvää tekstiä, jos ei ole nähnyt hyvää tekstiä”

Siitä, miten nuoret kieltä eri konteksteissa käyttävät tai mitä he lukevat, Jokelainen ei ole huolissaan. 

“Kielen muutosta ei voi estää, mutta se, miten saamme ylläpidettyä kommunikaatiota yhteiskunnassa, on äärimmäisen tärkeää.”

Äikkälive: kielioppia kaikille

Tulevaisuudessa tarvitaankin uusia tapoja lukemisen ja kirjoittamisen opettamiseen. Yksi keino voisi olla suomen kielen kieliohjeiden popularisointi sosiaalisessa mediassa. Tähän pyrki Jokelaisen muutama vuosi sitten Instagram-tilillään järjestämä 10 viikon Äikkälive. Viikoittaisissa livelähetyksissä käytiin suomen kielen kielioppi helposti ymmärrettävällä tavalla läpi. 

“Ihmiset ehkä mieltävät virallisten kanavien, kuten Kotimaisten kielten keskuksen, sivut liian vaikeatajuisiksi. On helpompi lähestyä ihmistä, joka on popularisoinut kieliopin helposti ymmärrettävään muotoon.”

Äikkäliven suosion innoittama Jokelainen haluaisi jatkaa suomen kielioppisääntöjen popularisointia sosiaalisessa mediassa myös tulevaisuudessa. Tosin hän ei ole aivan varma, kauanko jatkaa opetusalalla.

“Politiikka ehkä lähtee lopulta vetämään.”

KUKA?

JESSI JOKELAINEN

» Asuu Oulussa.

» Ammatiltaan äidinkielen-ja kirjallisuuden opettaja, kunnallispoliitiikko ja somevaikuttaja.

» Vasemmiston valtuustoryhmän jäsen Oulussa ja kaupunkihallituksen jäsen, Oulun vasemmistoliiton valtuustoryhmän varapuheenjohtaja

» Harrastaa lukemista, kirjoittamista ja käsitöitä.

?: Artikkelin kuvat Janica Karasti.

Frida Ahonen

Suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ranskalaisesta Sciences Po Pariisin yliopistosta.

Lue lisää:

Larry, palveluksessanne, Sir!

Kabinetin kanslian päähiirestäjä pitää jyrsijät loitolla ja sulattaa rujoimpienkin poliitikkojen sydämet. Samalla hän jatkaa brittihallituksen kissaperinnettä, joka juontaa juurensa jo 1500-luvulle. On jouluaatto vuonna 2020. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta käy viime hetken neuvotteluita Brexitin jälkeisestä kauppasopimuksesta Euroopan unionin kanssa. Maan EU-eron siirtymäaika on päättymässä viikon päästä. Brittilehdistön edustajat ovat kokoontuneet tottuneesti mikrofonit ja kamerat […]

Kabinetin kanslian päähiirestäjä pitää jyrsijät loitolla ja sulattaa rujoimpienkin poliitikkojen sydämet. Samalla hän jatkaa brittihallituksen kissaperinnettä, joka juontaa juurensa jo 1500-luvulle.

On jouluaatto vuonna 2020. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta käy viime hetken neuvotteluita Brexitin jälkeisestä kauppasopimuksesta Euroopan unionin kanssa. Maan EU-eron siirtymäaika on päättymässä viikon päästä. Brittilehdistön edustajat ovat kokoontuneet tottuneesti mikrofonit ja kamerat valmiina maan pääministerin virka-asunnon Downing Street 10:n eteen. He odottavat pääministeri Boris Johnsonia kommentoimaan kylmän viileäksi äitynyttä poliittista tilannetta.

Samaan aikaan kadulla matalaan asentoon kyyristynyt ruskeanvalkoinen kissa väijyy pahaa-aavistamatonta pulua. Kissa hyökkää ja saa linnun tassuihinsa. Lyhyen taistelun jälkeen kissan ote kirpoaa ja pulu lentää karkuun. Välikohtauksen aikana kamerat räiskyvät ja taltioivat taistelun jokaisen hetken. Huomio on kääntynyt Brexit-draamasta muualle: Larry-kissaan!


Kaikki merkittävät brittilehdet uutisoivat tapauksesta. The Guardian, The Independent, Daily Mail ja niin edelleen. Kissa on julkkis. Mutta Larry ei ole kuka tahansa kissa. Hän asuu pääministerin virka-asunnossa ja kantaa virallista titteliä. Jos tarkkoja ollaan, hän on “Chief Mouser to the Cabinet Office” eli Kabinetin kanslian päähiirestäjä. Larry on toiminut pääministerin hiirenpyydystäjänä jo 11 vuotta. Pääministeri David Cameron adoptoi neljävuotiaan kissan Battersean löytöeläinkodista helmikuussa 2011. Tuolloin BBC:n mukaan Larrya kuvattiin ajojahti- ja metsästysvaistoiltaan vahvaksi, koska hän oli kasvanut kadulla. “Hän on hyvä rotastaja”, Downing Streetilta perusteltiin Larryn hankkimista. Kuten tittelistäkin voi päätellä, kissa hankittiin pitämään hiiret loitolla pääministerin virka-asunnosta. Kesäkuussa 2011 The Guardian uutisoi Larryn tehneen “ensimmäiset tapponsa”.

Iso stara huomion keskipisteenä. Kuva Andrew Parsons.

Kissan elämä täynnä draamaa

Yritykseksi jäänyt pulun metsästys ei ole ainoa kerta, kun Larry on ollut valokeilassa. Adoptionsa jälkeen Larryn kerrottiin raapaisseen ITV:n ja Sky Newsin toimittajia, jotka yrittivät pidellä häntä osana reportaasejaan. Luulisi nyt toimittajille olevan selvää, että juttuun tarvitaan aina haastateltavan itsensä lupa.

Eikä reviirikiistoiltakaan ole vältytty. Vuonna 2016 Larry sai naapurin, kun Downing Streetilla sijaitsevaan ulkoministeriöön hankittiin oma hiirestäjä. Samalle kadulle muuttanutta mustavalkoista kissaa alettiin kutsumaan nimellä Palmerston 1800-luvulla ulko- ja pääministereinä vaikuttaneen Viscount Palmerstonin mukaan. Larry ja Palmerston eivät suoraan sanoen tulleet toimeen keskenään. Downing Streetilla päivystäneet valokuvaajat taltioivat lukuisia välikohtauksia, joissa Larry ja Palmerston ajautuivat perinteisiin kissatappeluihin. Helmikuussa 2018 The Evening Standard uutisoi kissojen “rähisseen kiivaasti” keskenään. Tapausta todistanut ITV:n toimittaja Nick Dixon kuvaili karvan pölisseen yhteenotossa. Palmerston onnistui repimään myös Larryn kaulapannan. Tapauksen nähtiin symboloivan kansan kahtiajakoa ja riitaisuutta maan EU-kansanäänestyksen jälkeen. Vuonna 2020 BBC uutisoi Palmerstonin eläköityvän tehtävistään ja “muuttavan maaseudulle”.

Lokakuussa 2012 Larryn oma asema Downing Streetin päähiirestäjänä jäi tauolle. The People -lehden Nigel Nelson kirjoitti tuolloin pääministeri David Cameronin kyllästyneen kissan laiskuuteen. Larryn kerrottiin nukkuneen tyytyväisenä maan ykkösmiehen työtuolissa samalla, kun hiiri vilisti työhuoneen lattialla. “Larry on oikeasti napannut hiiriä, hän vain tykkää laiskotella aika paljon”, todettiin pääministerin kanslian sisäpiiristä. Larry päätettiin korvata valtiovarainministeri George Osbornen ruskeankirjavalla Freya-kissalla. Larry menetti tittelinsä, mutta pysyi Downing Streetilla. Pedon vaistoiltaan vahvemmaksi epäilty Freya osoitti kuitenkin taipumusta raapimiseen ja karkailuun. The Independent uutisoi marraskuussa 2014, että Osborne oli päättänyt “karkottaa” Freyan maaseudulle Kentiin. Larrysta tuli jälleen päähiirestäjä. Kesäkuussa 2016 Larry sai taas uuden naapurin, kun valtiovarainministeriö adoptoi väriltään mustan Gladstonen uudeksi hiirestäjäkseen.

Larry Britannian asevoimien päivänä. Kuva Paul Shaw.

Larry on tempauksillaan tullut tutuksi myös Atlantin toisella puolella. Kesäkuussa 2019 Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vieraillessa pääministeri Theresa Mayn luona Larry järjesti pienen mielenosoituksen. Amerikkalaislehti Time kertoi Larryn hidastaneen Trumpin lähtöaikataulua useilla minuuteilla istumalla presidentin erikoispanssaroidun Cadillacin alla.

Kissat eivät jää Britanniassa muutenkaan politiikan ulkopuolelle. Vuonna 2017 gallupeissa nousussa olleen opposition työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn esitti, että noustessaan pääministeriksi hänen kissansa El Gato tulisi hyvin toimeen Larryn kanssa, koska El Gato oli sosialisti ja tottunut jakamaan ruokansa muiden kissojen kanssa.

David Cameronin jättäessä tehtävänsä Britannian pääministerinä vuonna 2016 hänen ja Larryn henkilökohtaiset välit nousivat julkisuuteen. Arvovaltaisella The Prime Ministers Questions- kyselytunnilla parlamentin alahuoneessa Cameron hälvensi huhuja huonoista väleistään kissaansa julkaisemalla kuvan, jossa Larry istui hänen sylissään. “Hän kuuluu taloon ja henkilökunta rakastaa häntä paljon”, Cameron perusteli miksi ei voinut ottaa Larrya mukaansa.

Myös Barack Obama tapasi Larryn. Kuva Peter Souza.

Oikeuden ja omantunnon ääni sosiaalisessa mediassa

Larry ei pitäydy pelkästään kissojen lajityyppillisessä käyttäytymisessä tai medialle poseeraamisessa. Hän on myös suosittu some-vaikuttaja, jonka Twitter-tilillä Larry the Cat on 500 tuhatta seuraajaa. Larry ottaa kantaa päivänpolttaviin kysymyksiin älykkäästi ja humoristisesti. Päähiirestäjä ei nimittäin kaihda kritisoida valtaapitäviä tai tuoda esille yhteiskunnallisia epäkohtia.

Joulukuussa 2020 Larry osoitti sivistyneisyyttä kommentoimalla uutista, jonka mukaan Ruotsin kuningas Kaarle XVI oli esittänyt kritiikkiä maansa koronapolitiikkaa kohtaan: “Boris Johnson rukoilee, että kuningatar Elisabeth II:n ei seuraa kolmannen serkkunsa esimerkkiä.”, kissa twiittasi.

Elokuussa 2021 Larry kommentoi uutista, jonka mukaan pääministerin virka-asunnolle oli ostettu 100 tuhannen punnan arvosta taidetta samaan aikaan, kun Johnsonin hallitus suunnitteli sosiaaliturvaleikkauksia: “Leikkaukset ovat tavallisia ihmisiä varten…”.

Vallan vahtikissan ”photobomb” Trumpin vierailun aikana. Kuva Andrea Hanks.

Kun BBC uutisoi maaliskuussa tutkinnasta, joka totesi parlamentin entisen puhemiehen John Bercowin syyllistyneen työpaikkakiusaamiseen, Larry jakoi uutisen profiilissaan ja totesi, ettei Bercowin käytöstä voi hyväksyä ja kiusaajat pitää aina saattaa vastuuseen riippumatta heidän yhteiskunnallisesta asemastaan.

Helmikuussa 2021 Larry twiittasi humoristisesti: “Taidan olla ainoa lemmikki maailmassa, jota ärsyttää se, kuinka paljon karvaa ihmiseni jättää huonekaluihin.”, viitaten pääministeri Johnsonin omaperäiseen hiustyyliin.

Kysymys siitä, kuka Twitter- tiliä ylläpitää on tietysti typerä. On selvää, että Larry kirjoittaa kaiken itse omilla tassuillaan. Kuka nyt kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse? Larry jos kuka on vallan vahtikissa. 

Hän muistuttaa meitä kaikkia myös siitä, että kissa on ihmisen paras ystävä. Tämän kuvaa myös kiinalainen sananlasku: “Sillä ei ole väliä, onko kissa valkoinen vai musta. Tärkeintä on se, että se pyydystää hiiriä.”

Hiirestäjillä on pitkä historia

Larry ja kumppanit eivät ole suinkaan ainoat saati ensimmäiset kissat, jotka on värvätty pitämään Lontoon Whitehallin hallintokorttelit hiiristä ja rotista vapaana. Kissoja on pystytty ajoittamaan tarkasti 1900-luvun alkuun. Työväenpuoluetta edustanut pääministeri Ramsay McDonald hankki vuonna 1924 kissan, joka tunnettiin nimellä Rufus of England. Kissa kuitenkin kuoli kolme kuukautta myöhemmin. Ensimmäinen virallinen asiakirjamaininta hiirestäjästä on vuodelta 1929, kun sisäministeriö pyysi valtion kassasta “pennin päivässä tehokkaaseen kissaan”. Tämä nimellä Peter tunnettu hiirestäjä palveli sota-ajan pääministeri Winston Churchillin kaudella, eikä hän ollut yksin. Peterin työparina toimi myös Churchillin edeltäjän Neville Chamberlainin vuonna 1937 hankkima Munich mouser -niminen katti. Munich mouserilla puolestaan oli reviirikiistoja Chamberlainin oman kissan Nelsonin kanssa. Kahta onkin verrattu Larryyn ja Palmerstoniin. Ensimmäisen Peterin kuoltua häntä seurasivat Peter II ja Peter III.

Kuva Andy Thornley.

Vuonna 1964 oli vuorossa Peta. Hän rikkoi lasikaton olemalla ensimmäinen tyttökissa Downing Streetilla. Petasta yritettiin hankkiutua eroon, koska häntä ei pidetty tarpeeksi sisäsiistinä. Suunnitelma muuttui, kun Petan arvioitiin saavuttaneen “diplomaattisen statuksen” ja luopumisesta epäiltiin syntyvän “haitallista julkisuutta”.

Pitkäaikaisin hiirestäjä oli tiettävästi Wilberforce. Hän palveli kaikkiaan neljää pääministeriä vuosina 1973-1986. Hänen jälkeensä tehtävää hoitivat Humphrey ja Sybil. Sitten tuli Larryn vuoro.

Vaikka viralliset paperit ajoittavat Downing Streetin kissojen tarinan 1900-luvun alkuun, on tiedossa, että pienet metsästäjät alkoivat vakiinnuttamaan asemaansa hänen majesteettinsa hallituksen alaisuudessa jo satoja vuosia aikaisemmin. Kuningas Henrik VIII:n valtakaudella Kardinaali Thomas Wolsey tiettävästi asetti kissan palvelukseensa tullessaan nimitetyksi Lordikansleriksi vuonna 1515.

Eikä hiirestäminen rajoitu vain Downing Streetille. The Daily Telegraph uutisoi vuonna 2012, että brittihallituksen omistamissa hallintorakennuksissa työskentelee hiirten kitkemiseksi jopa 100 000 kissaa kautta maan, mikä kertonee kaiken tarvittavan maan jyrsijäongelman mittakaavasta kuin Britannian rakennuskannan tilastakin.

Waltteri Niiranen

Filosofian maisteri pääaineena yleinen historia. Asiakeskeinen radikaali. Humoristi ja humanisti, joka tykkää 90-luvun Simpsoneista ja kissoista.

Lue lisää:

Ideologinen ansa

Maria Karuvuori pohtii kolumnissaan perinteikkäiden harrastusten ja niihin liitettyjen poliittisten signaalien ristiriitaisuuksia. Aloitin lapsena oppimani neulomisharrastuksen uudelleen joskus 2000-luvun puolivälissä. Silloinkin oli meneillään neulebuumi, ja Debbie Stollerin Stitch ‘n Bitch -kirja johdatti minut ja monet muut takaisin puikkojen äärelle. Jos muistan oikein, Stoller puhuu kirjassa siitä, kuinka varsinkin toisen aallon feministit suhtautuivat penseästi neulomiseen ja […]

Maria Karuvuori pohtii kolumnissaan perinteikkäiden harrastusten ja niihin liitettyjen poliittisten signaalien ristiriitaisuuksia.

Aloitin lapsena oppimani neulomisharrastuksen uudelleen joskus 2000-luvun puolivälissä. Silloinkin oli meneillään neulebuumi, ja Debbie Stollerin Stitch ‘n Bitch -kirja johdatti minut ja monet muut takaisin puikkojen äärelle. Jos muistan oikein, Stoller puhuu kirjassa siitä, kuinka varsinkin toisen aallon feministit suhtautuivat penseästi neulomiseen ja muihin perinteisiin naisten töihin, jotka olivat kahlinneet naiset kodin piiriin. Mutta eihän se ole feminististä, Stoller oli oivaltanut. Neulominen on naisten omaa kulttuuriperintöä, joka ansaitsee arvonpalautuksen.

Jo tuolloin nuoret, urbaanit naiset alkoivat perustaa neuleryhmiä ja kokoontua käsitöiden äärellä ympäri maailmaa. Itsekin asuin silloin Kaakkois-Englannissa, noin tunnin junamatkan päässä Lontoosta. Porttiteorian mukaan jokin maltillisesti alkanut johtaa ennen pitkää kovempaan käyttöön. Minulle kävi niin, että kymmenisen vuotta neulomisharrastuksen aloittamisesta löysin itseni Turun saaristosta rukin äärestä, kehräämässä paikallisen lampaidenkasvattajan itse kerimää villaa langaksi. Tai ainakin yritin.

Eikä siinä kaikki, vaan 2000-luvun puolivälissä alkanut orastava kiinnostus kaupunkiviljelyyn vei kuokkimaan luomu-osuuspuutarhan peltoja. Niin sanottu hidas elämä on nimensä mukaisesti hidasta. Se, että tietotyöläinen rentoutuu kutomalla kaupasta ostetuilla langoilla sukkia, on yksi asia. Aivan toista on jo se, että kasvattaa ja kerii lampaan, kehrää ja värjää langat, ja niin edelleen.

Itse alusta loppuun tehty villapaita tai omin käsin kasvatettu tomaatti ovat taatusti kaupasta ostettuja eettisempiä ja ekologisempia – arvoja, jotka ovat tiedostavan kaupunkilaisenkin mieleen. Mutta jos näiden asioiden kanssa rupeaa itse puuhastelemaan, ainakin keskustapuolue hykertelee innoissaan. Vaikka suhtaudun nykyisin kaikkiin puolueisiin terveellä kriittisyydellä, minua ärsyttää se, miten erityisesti keskusta on ominut suomalaisen maaseudun itselleen. Ja ne tavat, joilla poliitikot joskus maaseudusta puhuvat, nostavat syystäkin monen aikuisen niskakarvat pystyyn. Kylänraitilla kohdatun tutun maitomiehen ylistys on sekoitus Suomi-filmiä ja paatoksellista propagandaa.

Tosiasiassa kaupungissa asuvakin voi viljellä kasviksia, kaikki maalaiset autoa työnsä vuoksi ajavat eivät ole niin sanotun autopuolueen jäseniä eivätkä nouse barrikadeille bensiinin hinnan heilahteluista, sekasyöjä voi syödä pääasiassa kasvis- ja vegaaniruokaa, ja niin edelleen. Olen joutunut viime aikoina miettimään paljon sitä, lähettävätkö jotkin kiinnostuksen kohteeni ja valintani sellaisia poliittisia signaaleja, jotka tekevät tyhjäksi kaiken, mitä julkisesti sanon tai kirjoitan. Jos minut yllätetään marjametsästä, täytyykö minun tosiaan joka ikisessä yhteydessä korostaa sitä, että lisäksi kyllä kirjoitan tavoitteellisesti ja arvostan koulutusta sekä naisia, jotka rikkovat lasikattoja?

Haluaisin lopettaa tämän kolumnini omahyväisen nostattavasti toteamalla, että kannattaa vain elää itsensä näköistä elämää ja olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Mutta tosiasiassa minulla ei ole aavistustakaan, miten nykypäivän ylilatautuneessa keskustelukulttuurissa tulisi toimia. Ehkä on vain jatkettava rautalangasta vääntämistä ja toivottava parasta.

Maria Karuvuori

Kulttuuriantropologian opiskelija, joka on koukussa uuden oppimiseen. Pitää uimisesta, hyvin ja välittäen kirjoitetusta tekstistä, pienistä taloista ja suurista ajatuksista, kasveista ja eläimistä, kapakoista ja koti-illoista sekä toisinaan eläväisistä keskusteluista.

Lue lisää:

Vastuuta, ei politiikkaa – Eelis Palokangas pyrkii auttamaan niin harrastuksissa kuin töissä

Ylioppilasliikkeessä muutoksia ajanut Eelis Palokangas haluaa auttaa muita niin vapaa-ajallaan kuin töissäkin.

TEKSTI Laura Juntunen

KUVAT Laura Juntunen

Syksyllä 2018 kohistiin, kun Oulun yliopiston ylioppilaskunnan linjavedossa ehdotettiin ylioppilaskunnan automaatiojäsenyydestä luopumista. Ylioppilaskunnan linjapaperiin asian ajaneen, lääketieteen opiskelija Eelis Palokankaan alullepanemasta kannanotosta keskusteltiin ympäri Suomen, aina eduskuntaa myöten.

Seuraavan kerran Palokankaan nimi nousi esiin loppuvuodesta 2019, kun edustajisto päätti leikata ainejärjestöjen avustuksia. Jatkossa tukea saavat vain pienimmät ainejärjestöt. Aloitteen takana oli Lääketieteellisen vaaliliiton edustajistoryhmä (LED), johon Lääketieteellisen killan puheenjohtajanakin toimiva Palokangas kuuluu.

Vuoden 2017 vaaleissa edustajistoon noussut Palokangas on ehtinyt olla monessa mukana. Vaikka Palokangas on muuttanut ylioppilaskunnan käytäntöjä, hän ei halua nähdä itseään poliitikkona.

Politiikalla on vähän ikävä kaiku. Mielestäni siihen sanaan liittyy tietynlaista lyhytnäköisyyttä. Näen edustajistotyöni ja muun enemmän järjestövaikuttamisena kuin politiikkana”, Palokangas sanoo.

Miksi sitten vaikuttaa, ellei taustalla ole poliittinen motivaatio?

Järjestötoiminta on harrastus

23-vuotiaaksi Palokankaalla on paljon kokemusta erilaisissa kokouksissa istumisesta, valtuustoista ja järjestöistä. Rovaniemellä kasvanut Palokangas hakeutui yläasteella nuorisovaltuustoon opettajansa kannustamana.

Siellä vierähti kaksi kautta eli neljä vuotta. Seuraavaksi tie vei Suomen Nuorisovaltuustojen Liittoon, Lapin piirijärjestöön.

Yliopistossa kiltatoimintaan hakeutuminen tuntui varsin luonnolliselta jatkolta.

Voisi kai sanoa, että se on minulle harrastus. Olen aika vastuuntuntoinen tyyppi, joka haluaa osallistua asioihin sivustaseuraamisen sijaan. Tulee ajatus, että jos ei kukaan muu hae niin kai minun sitten pitäisi”, Palokangas sanoo.

Voisi kuvitella, että Palokankaalla olisi mielessä jokin visio uudenlaisesta ylioppilaskunnasta. Näin ei kuitenkaan ole. Hän ei myöskään allekirjoita mitään aatetta tai ideologiaa, eikä omista puolueen jäsenkirjaa.

En ole vielä halunnut valita mitään puoluetta. Antaa ajatusten sen osalta kypsyä vielä. Olisi harmillista valita kantansa liian nuorena ja huomata myöhemmin, ettei se tunnukaan omalta”, hän selittää.

Palokankaalle keskustelua herättäneissä muutosehdotuksissa on ollut kyse vastuuntunnosta. Esimerkiksi aiempi ainejärjestöjen rahoitusmalli oli aiheuttanut mielipahaa Kontinkankaan kampuksella jo pitkään.

Kontinkankaan killoista vain terveystieteet ovat saaneet avustuksia.  Se on harmittanut täällä aika paljon, ottaen huomioon, että Kontinkankaalta tulee kuitenkin noin 10 prosenttia koko ylioppilaskunnan jäsenmaksuista. Tässä oli siis puhtaasti kyse omien äänestäjiemme toiveesta”, Palokangas sanoo.

Vaikka Palokangas kokee yhä ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyden yksilönvapauden vastaisena hän korostaa, ettei ole millään tapaa ylioppilaskuntavastainen.

Se olisi mielestäni vähän outoakin, kun olen toiminnassa niin laajasti mukana”, hän hymähtää.

Maailman paras ammatti

Nyt Palokangas on alkanut suunnitella järjestötyöstä ja opiskelijavaikuttamisesta vetäytymistä.

Tämänkään päätöksen takaa ei löydy sen suurempaa dramatiikkaa. Palokangas on ehtinyt olla mukana jo monta vuotta, ja oma valmistuminen häämöttää keväällä 2021. Näin ollen kuluva vuosi 2020 tulee olemaan viimeinen, jonka hän voi olla kokonaisuudessaan toiminnassa mukana.

On aika antaa muillekin onnistumisen kokemuksia järjestökentällä. Mielestäni on myös tärkeää, että työssä on jatkuvuutta. Siksi vastuuta on ryhdytty jo jakamaan muille”, hän sanoo.

Kun Palokankaalta tiedustelee, onko hänellä vielä jotain radikaaleja yllätyksiä takataskussa ennen sivuun siirtymistä, häntä alkaa naurattaa.

Ei, Linnanmaalla voidaan henkäistä helpotuksesta. Mutta jos vakavasti puhutaan niin lähiaikoina näen tärkeänä ennen kaikkea sen, että OYS:n sairaalahanke toteutetaan myös opiskelijoiden etua ajatellen. Hanke tulee vaikuttamaan vuosikymmeniä eteenpäin. Jos sairaala tehdään opiskelijoiden kannalta hyvin eli huolehditaan siitä, että siellä on riittävät opiskelutilat, saadaan hyviä ja tyytyväisiä opiskelijoita joista yhä useampi toivottavasti jäisi pohjoiseen myös töihin.”

Palokankaalle ammatinvalinta on ollut selvä jo pitkään, vaikka ensikosketus lääketieteeseen ei niin mukava ollutkaan.

Olin yhdeksännellä luokalla isän työpaikalla tet-harjoittelussa. Se oli hyvin jännittävää. Kun pääsin ensimmäistä kertaa mukaan potilashuoneeseen, tuli saman tien huono olo”, hän muistelee huvittuneena.

Nykyään lääkärin ammatti tuntuu maailman parhaalta työltä.

Opiskeluaikana olen vasta ymmärtänyt, miten monipuolinen ammatti tämä on. Suuntautumisvaihtoehtoja on valtavasti. Tässä ammatissa pääsee todella lähelle ihmistä ja saa osakseen sellaista luottamusta, mitä harvoissa ammateissa pääsee koskaan kokemaan.”

Viime kädessä lääkärin työssä on kyse samoista asioista, jotka saivat Palokankaan lähtemään mukaan myös järjestötyöhön ja opiskelijapolitiikkaan: auttamisesta ja vastuuntunnosta.

Haluan olla hyödyksi, olla hyvä siinä mitä teen ja auttaa muita työlläni”, Palokangas tiivistää.

 

Kuka?

Eelis Palokangas

» 23-vuotias. Syntynyt ja kasvanut Rovaniemellä. Oululaistunut yliopisto-opintojen myötä.

» Lääketieteen opiskelija. Mukana järjestötoiminnassa ja opiskelijapolitiikassa. Toimii Oulun Lääketieteellisen killan puheenjohtajana vuonna 2020.

» Vapaa-ajallaan on itseoppinut valokuvaaja, joka tallentaa järjestelmäkameraansa tähtitaivasta, revontulia ja Oulua. Lisäksi Palokangas harrastaa kuntosalilla käymistä ja pelaa tennistä.

» Unelma-ammatti lapsena: Alakoulussa haaveili vielä yleisesti tiedemiehen tehtävistä. Luonnontieteet ja tekniikka ovat kiinnostaneet aina, ja haave lääkärinurasta selkiytyi yläasteella.

» Haluaa järjestötyöhön osallistumalla olla tekemässä parasta opiskelukokemusta Kontinkankaalla.

Toimitus huomauttaa, että Kontinkankaan killoista avustuksia ovat Terveystieteiden kilta ry:n lisäksi saaneet biokemian opiskelijoiden ainejärjestö Histoni ry sekä Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijoiden ainejärjestö OLTO ry.

Laura Juntunen

Toimittaja, joka innostuu kaikesta ja elää tarinoista.

Lue lisää:

Kun valta piiloutuu, se vaikuttaa

"Valta, vallankäyttö ja vaikuttaminen ovat arkisia ja pieniä asioita – ja paradoksaalisesti juuri arkisesta, piilevästä vallasta kannattaakin olla tietoinen", väittää päätoimittaja Anni Hyypiö.

Hyvä lukija, nyt tarkkana! Sinuun yritetään vaikuttaa.

Sinua pommitetaan pienillä ja suurilla vaikuttamisyrityksillä jatkuvasti.

Houkuttelevia viestejä kuuluu televisiosta (jos flunssa ei tokene, juuri meidän tuotteemme taltuttaa sen tehokkaammin), radiosta (älä vaihda kanavaa, tällä kanavalla on luvassa sikahauskaa hupailukisaa ihan just kohta!), Instagram-feedistä (kai teit jo uunifetapastaa?), ja läheisten ja tuttavien puheista (vessapaperirullan ei kuulu olla noin päin telineessä).

Kun puhumme vallasta, ymmärrämme sen usein negatiivisen, ehkäpä turhan suureellisen mielikuvan kautta. Kun ajattelen valtaa, ajattelen hirmuhallitsijoita, poliittista suhmurointia, House of Cardsin niljakasta Francis Underwoodia.

Valta, vallankäyttö ja vaikuttaminen ovat kuitenkin arkisia ja pieniä asioita – ja paradoksaalisesti juuri arkisesta, piilevästä vallasta kannattaakin olla tietoinen.

 

Vaikuttaminen ja valta näkyvät suorimmin toki vaalikeväänä. Vaalimainokset ja -tentit kutsuvat näkijäänsä käyttämään äänen juuri tämän ehdokkaan ja puolueen eteen. Vaalimainonta toivoo vaikuttavansa näkijäänsä houkuttelevalla lupauksella: juuri tänä keväänä kaikki toden totta muuttuu!

Tämä vaalikevät on kuitenkin tuntunut harvinaisen raskaalta. Ylen kyselyssä (30.3.) eduskuntapuolueet kertovat ehdokkaisiin kohdistuvista uhkailuista, seksuaalisesta häirinnästä, vaalimainosten tuhoamisesta, huutelusta vaaliteltoilla. Jos jo pelkästään vaalihäiriköinnistä lukeminen tuntuu raskaalta, entä sitten sen kokeminen?

Kiinnostuneena olen seurannut myös sitä, millaisia vaalimainoksia eteeni on tullut sosiaalisessa mediassa. Facebookissa on mahdollista klikata esille syy siihen, miksi tätä mainosta näytetään juuri minulle. Se paljastaa jotain myös omasta itsestäni.

 

Vaikutusvaltaa olen miettinyt myös katsoessani Netflixistä dokumenttia spektaakkelimaisen pieleenmenneestä luksusfestivaalista Fyre Festivalista. Olen katsonut dokumentin jo ainakin viidesti, sillä en vain pysty käsittämään sitä, miten häikäilemätöntä sikailua maailmaamme mahtuukaan.

Fyre Festival näytti ennakkoon otetuissa kuvissa ja somessa upealta, mutta todellisuus oli ruma. Huipputason ravintolaruoan sijaan tarjolla oli kuivia juustoleipiä, luksusteltat osoittautuivat ankeiksi hätämajoitusteltoiksi. Koko festivaali oli vain kaunis haave, pelkkä kangastus.

Fyre-fiaskossa kiinnostavaa oli sen markkinoinnissa ilmennyt vallankäyttö. Satojen tuhansien seuraajien somejulkkikset (tunnetaan myös someinfluenssereina) hengasivat jumalaisen kauniina tyylikkäillä mainosvideoilla.

Influensserien läsnäolo videoilla vihjasi, että kohta sinäkin voit hengata supermallien kanssa ja hörpätä kookospähkinästä pina coladaa, kunhan nyt ensin maksat turhia kyselemättä tästä ilosta tuhansia dollareita.

Supersujuvalla promovideolla ei kerrota, että biitsillä kirmaileville huippumalleille on maksettu hengailusta jahdilla. Tai sitä, että Kendall Jennerille maksettiin lehtitietojen mukaan jopa 250 000 dollaria yhdestä mainoksesta Instaan.

Mutta vallankäyttöä on tämäkin, vaikkakin paljon epäsuorempaa kuin vaalimainoksissa. Tämä vallankäyttö on piiloutunut aitouden illuusioon.

 

Vuoden toisessa printtilehdessä puhumme vallasta, vallankäytöstä ja vastuusta. Puhumme myös siitä, miksi vallankäytön mahdollisuutta ei haluta ottaa aina vastaan. Mietimme, miksi valta kyllä kelpaa toisille, mutta ei maistukaan yhtä lailla kaikille.

Kirjoittaessani vallasta kirjoitan kuitenkin myös siitä, mitä itse teen työkseni. Vallankäyttäjiä olemme myös me journalistit. Journalistilla on valta määrittää sitä, mistä ja miten kansakunnassa puhutaan.

Tätä kirjoittaessani tuore esimerkki: Helsingin Sanomien analyysissä (8.4.) linkitettiin yhteen seksuaalirikokset ja Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun laskeneet hakijamäärät yhteishaussa. Jutussa kerrottiin helsinkiläisnuoren miettivän “onko [Oulu] yhtä paha paikka kuin kirjoitetaan.”

Sanoilla on valtaa. Pahaksi paikka muuttuu toiston kautta. Jos Oulusta puhutaan hyvin vaikutusvaltaisen median sivuilla toistuvasti negatiivisen kehyksen kautta, siksi se lopulta myös muuttuu.

 

Ja muista: luonnollisesti vaikutusvalta piiloutuu myös tähän tekstiin.

Toivon, että tämä teksti herättää lukijassaan reaktion, ajatuksen, ahaa-elämyksen. Että se vaikuttaa lukijaansa.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Ropiseeko Oululle lisärahaa ja lisää koulutuspaikkoja? – Yliopiston vaalitentin panelistit yksimielisiä tutkimuksen ja koulutuksen tärkeydestä, eroja konkreettisissa toimissa ja arvauksessa tutkijan palkasta

Linnanmaalla järjestetyssä yliopistotentissä eduskuntavaaliehdokkaat korostivat tieteen ja tutkimuksen arvoa ja kantoivat huolta opiskelijoiden jaksamisesta.

“Koulutusleikkausten aika on nyt ohi”, lupasi jatkokautta hakeva kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) maanantaina 18. maaliskuuta järjestetyssä vaalipaneelissa.

Tuppurainen ei ollut suinkaan ainoa, joka vannoi tutkimuksen ja koulutuksen nimeen maanantaisessa vaalipaneelissa, vaan ymmärrystä löytyi kaikista kanssatentattavista: Jaana Isohätälästä (vihr.), Olli Kohosesta (vas.), Vaili Jämsä-Uusitalosta (sin.), Ulla Parviaisesta (kesk.), Mari-Leena Talvitiestä (kok.) ja Ville Vähämäestä (ps.).

Oulun ylioppilaslehden päätoimittajan Anni Hyypiön ja lehden entisen päätoimittajan Ville Koivuniemen juontamassa kaksituntisessa tentissä teemat pyörivät tutkimuksen, tieteen ja koulutuksen ympärillä.

Sopuinen paneeli ei tarjonnut suuria irtiottoja tai näkemyseroja, mutta eroja tarjotuissa konkreettisissa keinoissa kylläkin.

Maanantain paneelissa keskustelua herättivät muun muassa tutkijoiden osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun, Oulun yliopiston rahoitus, tutkijan ja opiskelijan elämä ja ilmastoasiat. 

Kukaan panelisteista ei vielä povannut korkeakoulukentälle isoja myllerryksiä. Paneeli oli yksimielinen, kun heiltä kysyttiin korkeakoulujen määrästä Suomessa: kaikkien mielestä määrä pitäisi säilyttää nykyisellään.

Yksimielisesti puollettiin myös ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen duaalimallin säilyttämistä. Kysymys uuden tiedeministerin salkun perustamisesta sai panelisteilta varovaisen myöntymyksen vasemmistoliiton Olli Kohosta lukuunottamatta.

Paljonko tutkija tienaa?

Vastauksista löytyi kuitenkin myös eroavaisuuksia. Esimerkiksi panelistien käsitys vastavalmistuneen väitöskirjatutkijan palkasta vaihteli.

Panelisteja pyydettiin arvioimaan vastavalmistuneen, kokoaikaisessa työsuhteessa olevan väitöskirjatutkijan kuukausittaista mediaanipalkkaa. Panelistien arvioissa haarukka oli 1900 eurosta (Tytti Tuppurainen) 3115 euroon (Ulla Parviainen), kun todellinen luku asettuu Tieteentekijöiden liiton kyselyn mukaan haarukkaan 2000–2500 euroa.

Vihreiden ehdokas Jaana Isohätälä tosin muistutti, ettei läheskään kaikille väitöskirjatutkijoille makseta kuukausipalkkaa, moni väitöskirjaa tekevä työskentelee täysin ilman rahoitusta tai turvautuu muihin tuloihin. Siksi väitöskirjatutkija, joka saa 2200 euroa kuussa, on itse asiassa onnekas – saahan hän ylipäänsä palkkaa. 

Keinot Suomen koulutustason nostamiseksi korkeakouluvision tavoitteiden mukaiseksi vaihtelivat. 

Kokoomuksen Mari-Leena Talvitie ja vihreiden Isohätälä ehdottivat osatutkintojen suorittamisen helpottamista osaamisen täydentämiseksi, kun taas sinisten Vaili Jämsä-Uusitalo vastusti ajatusta: “Me tarvitaan enemmän kandeja.” Hänen mielestään samoille ihmisille kasaantuvat uudet tutkinnot eivät nosta koulutustasoa. Ratkaisu ongelmaan olisi siirtyminen työelämään jo kandidaatin tutkinnon jälkeen, ja jatko-opiskelu vasta oman alan varmistuttua.

Keskustan Ulla Parviainen esitti, että tutkintojen lisäämiseksi tulisi nykyään rajattujen koulutusalojen, kuten psykologian, tarjontaa laajentaa aiempaa useampiin korkeakouluihin.

Oululle lisää rahaa?

Tutkintokeskeisyyteen liittyen keskustelua käytiin myös yliopiston rahoituksesta. Suomen Kuvalehden laskelmien mukaan kaksi viimeisintä hallitusta ovat leikanneet koulutuksesta eri asteilta liki 1,5 miljardia euroa, vaikka ennen vuoden 2015 vaaleja koulutus luvattiin jo jättää rauhaan leikkauksilta.

Oulun yliopiston rahoituksen kasvattaminen on mainittu Oulun kaupungin, yliopiston ja Pohjois-Pohjanmaan liiton yhteisissä vaalitavoitteissa.

Lisärahan puolesta puhui muun muassa perussuomalaisten Ville Vähämäki, jonka mukaan Oulun yliopiston tulisi saada 15–20 miljoonan euron lisärahoitus. Tytti Tuppurainen taas näki, että perusrahoituksen saaminen kuntoon vaatisi yhteistä tahtotilaa alueen kansanedustajilta.

Yliopistojen perusrahoituksen väheneminen näkyy muun muassa sitä, että tutkijat joutuvat nyt käyttämään työaikaansa erilaisten apurahahakemusten tekemiseen.

Sinisten Jämsä-Uusitalo esitti, että yliopistotutkijat voisivat tavata vuosittain keskenään sopiakseen siitä, kuka hakee mitäkin rahoitusta, ettei kaikkien tarvitsisi kilpailla keskenään.

“Siinä olisi vastaisku”, hän sanoi.

Paneelin aikana kysymyksiä kuultiin myös opiskelijoilta, yliopiston johdolta ja professoreilta. Oulun yliopiston teoreettisen fysiikan professori Matti Alatalo kertoi professorien olevan huolissaan opiskelijoiden jaksamisesta ja pahoinvoinnin lisääntymisestä. Mitä tälle asialle voitaisiin tehdä?

Panelistien vastauksissa toistuivat kehut hyvästä kysymyksestä, mielenterveyspalveluiden saatavuuden tärkeys ja erilaiset matalan kynnyksen palvelut.

Opiskelijoiden mielenterveys onkin mitä ajankohtaisin aihe, sillä YTHS:n toteuttaman opiskelijoiden terveystutkimuksen perusteella opiskelijoilta diagnosoitujen masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden määrä on lähes kolminkertaistunut vuodesta 2000 alkaen.

Joukosta poikkeava vastaus opiskelijan hyvinvointiin tuli Ville Vähämäeltä, joka nosti esiin oululaisen Tuudo-mobiilisovelluksen ja sen roolin opiskelijan ajanhallinnassa. 

“Mobiiliapplikaatiot antavat vastauksen opiskelijan suurimpaan ongelmaan eli siihen, miten ajankäyttönsä saa suunniteltua”, Vähämäki sanoi.

Ajan ja rahan rahallisuus tuntuivat olevan paneelin suuria teemoja koulutukseen liittyen. Panelistit pohtivat puheenvuoroissaan niin opiskelijan kuin professorienkin riittämättömän ajan syitä.

Olli Kohosen mielestä yksi syy professorien kiireisyyteen on tukihenkilöstön määrästä leikkaaminen. Tytti Tuppuraisen mielestä kiireen syy taas oli opintotuen leikkauksissa, jonka seurauksena opiskelijat joutuvat tekemään töitä opintojen ohella.

“Opintotukijärjestelmän täytyy olla sellainen, että se mahdollistaa keskittymisen opintoihin”, Tuppurainen sanoi.

Viimeisenä vaalitentissä kysyttiin myös konkreettisia keinoja taistella ilmastonmuutosta vastaan.

Ehdokkaiden näkemykset Suomen roolista ilmastonmuutoksen ehkäisyssä erosivat, vaikka raideliikenteen tärkeys saikin kannatusta monissa puheenvuoroissa. Esimerkiksi kokoomuksen Talvitie näki Suomen tuottamien päästöjen olevan niin pienet, että Suomi saisi aikaan suuremman vaikutuksen tuomalla uusia vähäpäästöisiä innovaatioita kansainvälisille markkinoille.

Perussuomalaisten Ville Vähämäki näki ratkaisun olevan Suomen viiden isoimman päästötuottajan yritystukien leikkaamisessa, keskustan ehdokas Ulla Parviainen taas mainitsi uusiutuvien polttoaineiden hinnanalennuksen. Vihreiden Isohätälä nosti esille myös verotuksen keinona ohjata kuluttajia kestävämpiin vaihtoehtoihin, kuten kestävästi kasvatetun kotimaisen ruoan pariin.

Keskustelu tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen asemasta jatkuu. Samankaltaisia tiede- ja tutkimusaiheisia vaalitenttejä järjestetään kevään aikana myös Tampereella (28.3.) ja Turussa (2.4.). 

Vaalitentin järjestivät yhteistyössä Oulun yliopisto, Oulun yliopiston ylioppilaskunta, Professoriliitto, Sivistystyönantajat, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Tieteentekijöiden liitto. Voit katsoa tallenteen vaalipaneelista täältä.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 3.–9.4., ulkomailla 3.–6.4. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019.

Lue lisää vaaleista: Vaikka politiikka kiinnostaa, nuorten äänestysprosentti on alhainen – vaikeinta on saada matalasti koulutetut nuoret äänestämään.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää: