Tove Jansson (1914–2001) on ollut tänä vuonna jälleen komeasti esillä tuoreen Muumilaakso-animaation myötä. Muumeista tunnettu Jansson oli ainutlaatuinen monilahjakkuus: lastenkirjailija, romaanikirjailija, novellisti, kuvataiteilija, sarjakuvataiteilija, graafikko ja kuvittaja. Tutkimus Janssonin tuotannosta on tähän mennessä keskittynyt usein Muumi-kirjoihin.
Lisää näkökulmia taiteilijan tuotantoon tuo vuosina 2018–2022 toteutettava projekti, jota johtaa Oulun yliopiston kirjallisuuden yliopistonlehtori Jussi Ojajärvi. Koneen Säätiön rahoittamassa projektissa on mukana yhteensä viisitoista tutkijaa. Työryhmä kirjoittaa tutkimukseensa pohjautuvan yleistajuisen Tove Jansson Companion -teoksen, joka toimii lukuoppaana Janssonin kirjalliseen tuotantoon.
Yhteiskunnasta irrallinen ihminen ahdistuu
Oulun yliopiston kirjallisuuden tutkija Kasimir Sandbacka tutkii projektissa yksilön ja yhteiskunnan suhdetta Janssonin novelleissa. Tutkijaa kiinnostaa se, miten ihmisen tuntemisen ja kokemisen tavat näkyvät novelleissa.
“Kärjistäen Janssonia on pidetty individualistina ja boheemina, joka ei ota selkeästi kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin kirjallisuudessaan”, Sandbacka aloittaa.
Hän tarkastelee tutkimuksessaan Janssonin novellien melankoliaa yhteiskunnallisena rakenteena. Oleellisena osana tässä on tunne siitä, että yhteiskuntaan ei pysty vaikuttamaan vaan se kulkee omilla raiteillaan. Moderni yhteiskunta muuttuu nopeasti, jolloin tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa, mutta samalla myös yhteys menneeseen katkeaa.
“Ihminen ei pysty asettamaan omaa elämäänsä jatkumoon, jossa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus muodostaisivat mielekkään elämäntarinan”, Sandbacka pohtii.
Pakoyrityksiä normien puristuksesta
Tove Janssonin 1970-luvulla kirjoittamissa novelleissa on paljon sellaista, mihin nykypäivän länsimainen ihminen voi samaistua. Kasimir Sandbacka tarkastelee sitä, miten tiettyjen sääntöjen mukaan toimiminen aiheuttaa ahdistusta ja alakuloa novellien henkilöissä.
“Normit ovat niin ehdottomia ja tarkkoja, mutta jollain tavoin samalla epäselviä. Aina ei edes hahmoteta sitä, miksi on kiire tai miksi pitää toimia tietyllä tavalla. Silti koetaan, että on toimittava tiettyjen sääntöjen mukaan”, Sandbacka miettii.
Sandbacka kertoo esimerkin Aikakäsite-novellista, jossa nuori mies matkustaa yhdessä isoäitinsä kanssa. Mies kertoo novellin alussa, että isoäiti on kadottanut ajantajunsa. Yö ja päivä sekoittuvat, isoäiti on pudonnut modernin yhteiskunnan kelkasta.
Novellin edetessä tulee käänne. Nuori mies on itse asiassa se, jolta ajantaju on kadonnut. Isoäiti pitää huolta miehestä, joka pyrkii olemaan modernin yhteiskunnan mallioppilas.
“Normien aiheuttama ahdistus on saanut aikaan sen, että mies ei suostu hyväksymään, ettei pysy menossa mukana. Oireet hän on ulkoistanut isoäidille”, Sandbacka avaa.
Janssonin novelleissa matkustetaan muutenkin paljon. Sandbacka näkee matkustamisen paoksi omasta elämästä ja velvoitteista. Tarinoissa pakomatka ei kuitenkaan koskaan onnistu, modernia yhteiskuntaa ei pysty pakenemaan.
“Se on ehkä nykyään vielä vaikeampaa, kun ihmiset ovat internetin avulla yhteydessä toisiinsa ja maailma on yhä kytkeytyneempi”, Sandbacka toteaa.
Lempeästi ironinen ja hilpeän parodinen
Toisenlaisen näkökulman Tove Jansson Companion -teoksen tutkimustiimiin tuo Tampereen yliopiston tutkijatohtori Maria Laakso. Hänen tutkimuksensa keskittyy Janssonin tuotannon huumoriin, joka tutkijan mukaan läpäisee koko taiteilijan kirjallista tuotantoa.
Janssonin huumori tulee esiin rivien välistä. Tyypillisiä huumorin muotoja kerronnassa ovat ironia ja parodia.
“Janssonin teksti ei ihan sitoudu siihen, mitä mieltä henkilöhahmot ovat. Niihin pidetään pientä etäisyyttä ja niille hymyillään hyväntahtoisesti”, Laakso kertoo.
Olennaista Janssonin tekstissä on nimenomaan hyväntahtoisuus. Kerronnan ironia on aina hyvin lempeää ja hyväksyvää. Lempeästi Jansson leikittelee myös parodioimalla erilaisia tarinoita, kuten haaksirikkokertomuksia ja vedenpaisumusta.
Vaarallinen juhannus -Muumi-romaanissa Janssonin kertomus lähtee liikkeelle raamatullisesta vedenpaisumuksesta. Suuren tulvan valtaamasta Muumilaaksosta Muumi-perhe löytää yllättäen kelluvan teatterin. Perhe alkaa valmistella teatteriesitystä ja Muumipapan mielessä siintelee vakavamielinen antiikin tragedia.
“Muut hahmot eivät ymmärrä hölkäsen pöläystä Papan hienoista teatteri-ideaaleista, ja lopulta näytelmästä tulee varsinainen farssi. Ja varsin muumiperheen näköinen”, Laakso hymyilee.
Yhtä aikaa leikillinen ja syvällinen
“Jansson on kirjoittajana hyvin syvällinen ja filosofinen vaikka hän on myös leikillinen ja naurava. Se on mielestäni Janssonin erityisyys”, Maria Laakso summaa.
Tästä käy esimerkkinä Janssonin Kesäkirja. Kirjasta Laakso löytää paljon naurua, kun päähenkilöt, pieni tyttö ja isoäiti, eivät aina ymmärrä toisiaan. Mukana seuraa kuitenkin koko ajan varjona tietoisuus siitä, että isoäidin kuolema lähestyy ja vanhan pitää väistyä uuden tieltä.
“Jansson tavoittaa hienosti koko tunteiden sävypaletin teoksessaan. Vaikka siellä on iloa ja naurua, se ei torju surua ja kuolemaa”, Laakso sanoo.
Maria Laakson lempipiirre Tove Janssonin huumorissa on nokkelat karikatyyrit. Muumilaaksossa seikkaileva Piisamirotta on stereotypinen filosofihahmo, joka riippumatossa makoillen lukee vakavia kirjoja kaiken turhuudesta.
“Piisamirotta on hyvin mukavuudenhaluinen. Hän odottaa, että muut passaavat häntä ja tuovat hänelle täytekakkua, jotta hän voi sitten ajatella kaiken turhuutta ja muita synkeitä filosofisia ajatuksia”, Laakso kertoo.
