Vauhdilla teollistuneesta Englannista ja sen synkistä hiilikaivoksista puhutaan harvemmin vammaisten ihmisten näkökulmasta. Näin kuitenkin ovat tehneet Oulun yliopiston tutkijatohtori Daniel Blackie ja Swansean yliopiston professori David Turner juuri ilmestyneessä kirjassaan Disability in the industrial revolution: Physical Impairment in British Coalmining, 1780–1880.
”Hiiliteollisuus oli tärkeää teollistumisen kannalta. Meitä kiinnostaa, mitä teollinen vallankumous tarkoitti vammaisten ihmisten kannalta”, Blackie kertoo.
Teollistumisen aikaan 1700-1800 -luvuilla vammaiset tunnistettiin paitsi sosiaalisena ryhmänä, jolle luotiin palveluja, myös ongelmallisena ryhmänä, joka vaati erikoissairaanhoitoa, koulutusta ja muuta huolenpitoa.
”Huolimatta siitä, mitä historian kirjat sanovat, vammaiset työskentelivät melko paljon teollistumisen aikana”, Blackie huomauttaa.
Piilotettua historiaa
Vammaisuuden historia tutkii sitä, mitä vammaisuus on tarkoittanut ja miten vammaisiin on suhtauduttu eri aikoina. Kuten muiden vähemmistöryhmien kohdalla, pyritään selvittämään, miten heitä kohdeltiin ja millaisia heidän kokemuksensa olivat.
”Mikä erottaa vammaisuuden muista vähemmistöryhmistä, on se, että se voi koskettaa meistä jokaista. Kuka tahansa voi jäädä auton alle ja vammautua pysyvästi”, Blackie painottaa.
Vammaiset ovat ihmisryhmä, jonka historia ei ole juurikaan esillä.
”Tutkimme historiaa, josta ei kuule kovin usein. Historian tunneilla koulussa ei oikeastaan käsitellä vammaisuuden historiaa”, Blackie avaa.
Vammaisten ihmisten puuttuminen historian kirjoista vaikuttaa ihmisten asenteisiin.
”Päätelmiä vammaisista ihmisistä tehdään usein vähäisen tiedon perusteella. Jos vammaisuuden historiasta tiedettäisiin enemmän, yhteiskunnan näkemykset olisivat kovin erilaiset. Paljon positiivisemmat”, Blackie painottaa.
Vammaiset aktiivisia aikansa yhteiskunnassa
Blackien mukaan yleisesti vammaisuuden tutkijoiden keskuudessa ajatellaan, että teollistumisen muutosten myötä vammaiset henkilöt menettivät työnsä ja heidän toimeentulonsa vaikeutui.
”Näin siis oletetaan, mutta asiaa ei ole juurikaan tutkittu. Ajattelimme, että on aika tutkia tätä osaa historiassa ja katsoa, mitä teollistumisen aika vammaisten ihmisten kannalta oikeastaan tarkoitti”, Blackie kertoo.
”Kävimme läpi suuret määrät vanhoja dokumentteja, ja huomasimme, että vastoin yleisiä oletuksia vammaiset ihmiset olivat aktiivisesti mukana yhteiskunnan toiminnassa ja työelämässä”, Blackie sanoo.
”Vammaiset ihmiset olivat mukana teollisessa vallankumouksessa aktiivisina osapuolina. He eivät olleet passiivisia sivustakatsojia vaan mukana saamassa aikaan asioita. Tätä ei kovin usein muisteta”, Blackie pohtii.
Kirja paljastaa, kuinka vammaiset ihmiset pyrkivät muuttamaan asioita, joista he eivät pitäneet. He haastoivat mielikuvia sillä, miten olivat tekemisissä ihmisten kanssa, olemalla eri mieltä, ja vain elämällä kuten muutkin, perustaen perheitä ja ansaiten elantonsa kaivoksilla.
”Nykypäivästä käsin katsottuna ei arvaisi jonkun olevan sokea tai jalkapuoli, vaan ihminen näyttäytyisi meille mielestämme täysin tavallisena. Äitinä, jolla on viisi lasta ruokittavana, yrittäen pärjätä vähäisten tulojen turvin”, Blackie kertoo.
Tarinoita elävästä elämästä
Seuraavaksi Blackie haluaa kertoa yksittäisten ihmisten tarinoita. Vammaisen kaivostyöläisen elämänkerran kautta vuosisatoja sitten eläneen ihmisen arki herää eloon nykypäivän ihmiselle.
”Kirjassa tarkastelimme hiilikaivoksilla työskennelleiden vammaisten elämää yleisesti. Haluaisin tutkia, mitä löytämämme muutokset tarkoittivat yksittäisen ihmisen elämässä”, Blackie miettii.
Tärkeäksi Blackie kokee vammaisuuden historiasta kertomisen nimenomaan ihmisten asenteiden ravistelun kannalta:
”Vammaisuuden historian tutkiminen on tärkeää, sillä sen kautta voidaan vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja asenteisiin. Kertomalla, kuinka vammaiset ovat olleet mukana historian tapahtumissa kuten kaikki muutkin, voidaan muuttaa yhteiskunnan suhtautumista positiivisempaan suuntaan.”
