Täytettyään kahdeksantoista ivalolainen Ida-Maria Helander kuuli Suomen Saamelaisnuorten yhdistyksestä. Asia jäi hautumaan, ja muutaman vuoden päästä hän meni yhdistyksen toimintaan mukaan kavereidensa kanssa.
“Tarvitsin paikan vaikuttaa ja toteuttaa itseäni. Meillä oli paljon ideoita ja energiaa tehdä hommia.”
Nyt 27-vuotias saamelaisen kulttuurin opiskelija on toista vuotta Suomen Saamelaisnuorten puheenjohtajana. Saamelaiset ovat pieni vähemmistö Suomessa, ja järjestöllä on selkeä tehtävä: tiedonvälittäminen saamelaiskulttuurista ja kohtaamispaikkojen luominen saamelaisnuorille niin Suomen sisällä kuin yli rajojen.
“Tiedonpuute on kaikkien meidän ongelmiemme takana, ja se juontaa peruskouluun. Olemme täysin näkymätön vähemmistö. Oppikirjoissa ei ole lähestulkoon mitään saamelaisista eikä pelkästään se, että valtaväestö ei opi meistä, mutta saamelaislapset eivät opi omasta kansastaan. Se on huolestuttavaa”, Helander sanoo ja jatkaa:
“Saamenkielisellä historiantunnilla, jonka ei pitäisi olla vain saamenkielinen tunti, pitäisi kuulla omasta kansastaan. Mutta jos siellä käytetään käännöstyönä tehtyä saamenkielistä historiankirjaa esimerkiksi Aikamatka Suomen historiaan, tilanne on vinksahtanut.”
Hiljainen mielenilmaus
Ida-Maria Helander kertoo, että he ovat yhdistyksessä vaihtaneet virallisten lausuntojen kirjoittamisen uusiin vaikuttamiskeinoihin. Viimeisimpänä he ottivat kantaa nykytaiteen museossa Kiasmassa esillä olevaan Jenni Hiltusen Grind-videoteokseen, jossa feikkisaamelaispuvuissa twerkataan.
“Pidimme siellä syyskuussa hiljaisen mielenosoituksen. Meillä oli gáktit väärinpäin, mikä on saamelaisten perinteinen tyyli ilmaista vastalause ja kävimme katselemassa teosta.”
Vaikka mielenilmaus oli pienimuotoinen, se oli tehokas ja toimiva.
“Saimme sillä keskustelua aikaiseksi ja Kiasman vuoropuheluun kanssamme. Lähetimme ennen hiljaista mielenilmausta kirjeen heille ja sihteerimme Petra Laiti on käynyt tapaamassa Kiasman museonjohtajaa ja intendenttiä. Grind-teos pysyy siellä, mutta he ovat ottaneet oppia ja vastaisuudessa pohtivat etukäteen enemmän asioita. Oli hyvä, että Kiasma lopulta otti vastuun.”
Saamelaispukuihin liittyvät kohut ovat toistuvia ja niissä on kyse siitä, ettei pukuja väärin käyttävät ymmärrä saamelaisten kansanpuvun merkitystä. Gákti on saamelaisten näkyvin symboli ja jokaiselle mittatilaustyönä valmistettu, joten se on hyvin henkilökohtainen.
Nämä kohut turhauttavat.
“Hämmentää, että joku ihminen ajattelee, että kaikki täällä on omaa. Nimenomaan se ihmisten tietämättömyys turhauttaa. Erona Suomen kansallispukuun, joka on myös tehty työ- tai arkivaatteen perusteella, on se, että se on kansallispuku ja meillä on kansanpuku, joka on arki- ja käyttövaate. Ystäväni Aslak Holmberg on sanonut, että on sama asia kuin ottaisi Suomen lipun piknikliinaksi.”
Kun saamelaisten kansanpukua tai feikkipukua käytetään esimerkiksi mainoksissa, se ei herätä lainkaan imartelua.
“Tuntuu lähinnä siltä, että olemme objekteja eikä meitä haluta kokonaisena tähän maailmaan ja valtioon, vaan se on shoppailua. ‘Ei meitä kiinnosta kuunnella, että älkää viittikö länkyttää ja valittaa, mutta me otamme nämä hommat, mitä me tarvitsemme.’”
Suuri rikkaus
Helander on monikulttuurisesta perheestä: hänen isänsä on saamelainen ja äiti suomalainen. Heidän kotonaan ei puhuttu saamea, mutta Helander on opetellut kielen aikuisiällä. Ilmiö ei ole harvinainen, ja sille on nimi: sulauttamispolitiikka. Helanderin isä kuten lukuisat muut 1950- ja 60-luvuilla pohjoisessa koulunsa käyneet kuuluvat asuntolakoulusukupolveen.
“Minun isäni ikäpolvi on ollut asuntolakouluissa eikä siellä ole saanut puhua saamenkieltä. Se on ollut sukupolvikokemus, ja moni on valinnut, että haluavat lapsilleen helpomman elämän, eivätkä puhu heille saamea.”
Saamelaisuus on Helanderille ennen kaikkea elämää: mitä on ollut ja mitä tällä hetkellä on.
“Koen, että on suuri rikkaus olla saamelainen. Se antaa minulle elämään kulman, joka auttaa ymmärtämään elämää ja maailmaa.”
Saamelaisuuteen liittyy myös suuri vastuu. Koska kyseessä on pieni kansa, kulttuurin säilyminen ja siitä kertominen on pienen joukon vastuulla.
“Kun ajattelen omia kavereitani, kaikki tekevät paljon duunia meidän tulevaisuutemme eteen. Viime vuosina on puhuttu nuorten etnostressistä. Minäkin koen, että sellaista on olemassa. On aika paljon harteilla.”
Helander on huolissaan siitä, kuinka saamelaisnuoret jaksavat. Pelkona on, ettei oteta kantaa mihinkään sen takia, ettei jakseta murehtia.
“Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä nuoren stressiä tai huolia. Jos jollain olisi tarvetta psykologin tai psykiatrin palveluihin, kulttuurisensitiivisiä palveluita ei ole Suomessa. Jos yrität kertoa näistä huolista ja murheista, käy niin, että päädyt pitämään luennon henkilölle, jonka pitäisi hoitaa sinua, ennen kuin pääset omiin syviin tuntoihin.”
Kuka?
» Ida-Maria Helander.
» 27-vuotias.
» Kotoisin Ivalosta, asuu Oulun Raksilassa.
» Opiskelee saamelaista kulttuuria ensimmäistä vuotta Oulun yliopistossa. Käynyt Madetojan musiikkilukion.
» Suomen Saamelaisnuorten puheenjohtaja vuodesta 2015. Ollut varapuheenjohtajana 2013–2014.
» Työskennellyt saamenkielisessä päiväkodissa Helsingissä ja tekee sijaisuuksia Mäntylä-Snellmanin päiväkodissa Oulussa.
» Vapaa-ajallaan viettää aikaa ystävien kanssa ja rentoutuu. Tykkää katsella sarjoja.
» Lapsena unelma-ammatti oli laulaja ja jääkiekkoilija mimmiliigassa.
» Toivoo yleisen ilmapiirin muutosta Suomessa ja maailmassa, ja että saamelaislapset saisivat kasvaa ja elää rauhassa ilman stressiä.
» Haaveilee, että opinnot on jossain vaiheessa tehty ja pääsee kotiin Ivaloon rakentamaan elämän.
