Oulun yliopiston maantieteen tutkimusyksikön aluekehityksen ja -politiikan tutkija ja tohtorikoulutettava Fredriika Jakola on kotoisin Ylitorniolta. Hän kuvailee omaa suhdettaan Tornionlaaksoon välittömäksi ja empimättä nostaa esille paikallisen murteen, kun kysyn mikä kotiseudussa on rakkainta. Tornionlaakson aluekehityksen ja rajayhteistyön tutkimuksen pariin hänet johdattivat omat havainnot alueelta eli vaikkapa se, kuinka paikalliset identifioituvat rajan taakse.
”Tornionlaaksoon on kehittynyt omanlainen kulttuurinsa, mikä ilmenee asiointina ja kanssakäymisenä molemmin puolin rajaa. Yhteistyöllä on siellä pitkät perinteet, ” Jakola muistuttaa.
Varsinainen valtakunnanraja on alueelle määritelty vasta vuonna 1809 Haminan rauhassa, jolloin Ruotsi antoi Suomen Venäjälle. Silloin luotu valtakunnanraja jakoi kahtia historiallisen Ruotsin Länsipohjan maakunnan, jossa asui myös suomenkielistä väestöä. Nykyisinkin Tornionlaakso on kielellisesti erityinen alue, sillä voidaanhan siellä asioida jokseenkin vaivatta ruotsiksi, suomeksi tai meänkielellä.
Fredriika Jakolaa on kiinnostanut paikallisten toimijoiden rooli aluekehityksessä aikaisemminkin. Pro gradu -työssään hän tutki Tornio−Haaparannan kaksoiskaupunkia ja Rajalla På Gränsen -suunnitteluhanketta. Rajat ylittävän hankkeen tarkoituksena oli yhteisen kaupunkikeskustan rakentaminen. Kaksoiskaupunki on yhteisen matkakeskuksen ja ostoskeskuksen myötä usein puheen tasolla noussutkin onnistuneen rajayhteistyön metaforaksi.
Vastikään julkaistua artikkeliaan varten Jakola syventyi maakunta-arkistossa Tornionlaakson kuntaintoimikunnan vuosikertomuksiin, luki Tornionlaakson neuvoston dokumentteja sekä kävi läpi Pellon, Ylitornion ja Tornion kuntien suunnittelustrategioita 1930-luvulta vuoteen 2013. Jakolan tutkimuksessa historiallinen näkökulma auttaa ymmärtämään raja-alueiden muutokseen vaikuttavia tekijöitä. Aluekehittäminen on Suomen puoleisessa Tornionlaaksossa myötäillyt kansallisia trendejä sekä valtiollista politiikkaa, mutta paikallisten toimijoiden aktiivisuudella on etenkin rajayhteistyön kannalta ollut merkitystä.
Tutkimusaineistosta käy ilmi raja-alueen kehittämisstrategioista esiin nouseva paikallinen diskurssi, jossa korostetaan ”yhtenäistä Tornionlaaksoa.” Yhtenäisyyttä korostava retoriikka on ollut läsnä ja kietoutunut taloudellisiin ja poliittisiin kehityskulkuihin. Tornionlaakson paikalliset toimijat ovat osanneet hyödyntää ylirajaisia suhteita.
”Yhtenäisen Tornionlaakson diskurssia on käytetty perusteluna, kun paikalliset toimijat lobbasivat valtion virkamiehiä rajaesteiden poistamiseksi sotien välisenä aikana. Käytäväpolitiikkaan on turvauduttu silloinkin, kun on rakennettu uusia Tornionjoen ylittäviä siltoja,” Jakola summaa.
Toisaalta voidaan erottaa erilaisiakin ajanjaksoja, esimerkiksi 1950- ja 60-luvuilla valtion rooli oli voimakas.
”Silloin 50- ja 60-luvuilla korostui kekkoslainen retoriikka, jossa hyvinvointivaltion kehitys oli korostetun kansallinen projekti. Yllättävän voimakkaasti tämä retoriikka kuului myös Suomen puoleisen Tornionlaakson aluekehittämisessä,” kertoilee Jakola.
Usein virallisen yhteistyön virstanpylvääksi ainakin Tornio−Haaparannan tapauksessa lasketaan yhteisen uimahallin käyttöönotto 1960-luvulla. 1970-luvulle tultaessa vahvistui ajatus kumppanuuden ja yhdessä tekemisen taloudellisista hyödyistä.
Euroopan Unioniin liittymisellä on ollut rajayhteistyön näkökulmasta enimmäkseen positiivisia vaikutuksia, etenkin se on tuonut mukanaan taloudellisia resursseja. Rajayhteistyön hyvää mainetta on osattu käyttää paikallisesti hyödyksi esimerkiksi matkailumarkkinoinnissa. Ajanjaksoa 1990-luvulta nykypäiviin saakka on leimannut enenevissä määrin markkinavetoinen ja aluelähtöinen ajattelu.
Tutkimuksen julkaisi European Planning Studies.
