Opiskelujen ja töiden suorittamisesta etäyhteyksien välityksellä on tullut tavanomaista. Vaikka emme ole fyysisesti läsnä, olemme saattaneet kuitenkin joutua paljastamaan itsestämme enemmän kuin mihin olimme tottuneet. Meihin kohdistuva katse on muuttanut muotoaan.
Jo keväällä kirjoitettiin uudesta ilmiöstä nimeltä Zoom-uupumus kun videoyhteydet Zoomin kautta loivat uusia paineita kurssiosallistumiseen. Kun opiskelija osallistuu videoyhteydellään luennolle, hänen kasvoihin kiinnittyy pitkittynyttä ja tarkentunutta huomiota. Tämän huomattiin nostavan ahdistusta esimerkiksi siitä, että täytyy ikään kuin esittää läsnäoloa sen sijaan, että voisi luottaa luontaisen kehonkielensä viestivän sen samassa tilassa oleville. Samalla kun itse ylianalysoi omaa elehdintään Zoom-näkymästä, videokuvan kautta tulee paljastaneeksi myös pienen osan kodistaan. Itsestäänselvyydeltä tuntunut rajaus kodin piiristä yksityiseksi asiaksi on kadonnut.
Monen kurssin suoritustapaan sisältyy myös oman esityksen pitäminen, jolloin meitä pyydetään jakamaan tietokoneen näyttömme kaikille muille osallistujille. Emmehän muutenkaan voi esitellä materiaalimme muille. Näyttö ei kuitenkaan ole yhtään sen vähemmän henkilökohtainen asia.
Kannettava tietokoneeni on irrottamaton osa elämääni. Sen kautta hallinnoin lähes kaikkia elämäni osa-alueita, niin opintoihin ja työhön liittyviä tehtäviä kuin myös arjen pyörittämistä, yhteydenpitoa ystäviin ja kaikkea muuta vapaa-aikaani liittyvää, myös niitä salaisimpia mielihalujani. Mitä enemmän minulla on rautoja tulessa, sitä luultavammin läppärin näyttöni heijastaa tätä tilannetta avonaisten projektien ja selaimen välilehtien määrässään. Katso näyttöäni ja näet koko sekavan elämäni pienoiskoossa.
Etätyöskentely ei pelkästään tee kodista työpaikkaa, se pyytää sinua myös jakamaan kotisi yksityisimmän nurkan muiden nähtäväksi. Muistithan varmasti siivota sen ennen vieraiden tuloa.
Kun pidän esitelmää, ahdistun nyt siitä, että enhän vain poikkea jaetun näytön tilassa esitelmästäni mihinkään. Mitä jos unohdin lisätä esitelmään jotain ja joudun nyt kaivamaan sen esiin koneeltani. Yksityiselämästäni on lukuisia vihjeitä niin työpöydällä, välilehdissä kuin resurssienhallinnan sivusarakkeessa, jossa näkyy viimeisimpänä avatut kansiot. Olen suhteellisen avoin elämästäni, mutta sille avoimuudelle on elinehtona, että voi itse hallita sitä, kuinka paljon antaa itsestään. Moni tunnistanee sen hätääntyneen reaktion, kun näyttää kaverille kuvaa puhelimestaan ja hän alkaa yllättäen selata kuvahistoriaa taaksepäin. Ei kai sinne jäänyt jotain intiimiä, jotain vain harvojen valittujen silmille sallittua.
Jos ei ole mitään salattavaa, ei ole mitään pelättävää, voisi joku tokaista.
Periaatteen vuoksi voi silti kavahtaa, kun tunnistaa hierarkioiden näkyvän myös tässä tilanteessa. Lehtoreilla tai esimiehillä on työpaikkojensa tarjoamat toimistot ja työkoneet merkittävästi useimmin kuin alaisillaan tai oppilailla. Työ- ja siviiliminä on siis paljon helpompaa pitää erillään toisistaan. Totta kai hekin pyrkivät vain parhaansa mukaan mukautumaan vaikeaan tilanteeseen. Hyvä olisi silti tunnistaa, ettei työhuoneen suojasta luennointi ole samalla viivalla kuin toisen kotiin ulottuva katse.
Poikkeustilan aiheuttamassa vauhtisokeudessa voi syntyä virhearviointeja itse kullekin. Toukokuussa Oulun poliisille tehtiin jopa tutkintapyyntö teknillisen tiedekunnan etätenttien järjestelyistä. Poliisi joutui tutkimaan, voisiko kotonaan tenttineiden opiskelijoiden videovalvontaa tulkita kotirauhan rikkomisen rikosnimikkeen alle. Kesäkuussa Oulun yliopisto päivitti ohjeistukseensa, ettei sen tule jatkossa hyödyntää videovalvontaa usean opiskelijan tenteissään ja esitutkintaa ei lopulta tehty.
Tenttiohjeistusta lukuun ottamatta opiskelu jatkui kuitenkin sellaisenaan, Zoom ja Teams uusina luentosaleina. Jos varjelee yksityisyyttään, voinee kai rimpuilla oletettua jakamista vastaan kurssin sisällä tai valita suosiolla kurssista itsenäisen suoritusmuodon.
Mitä jos kuitenkin automaattisen avoimuuden sijaan lähdettäisiin siitä, että kotirauhastaan saa yhä pitää kiinni myös etätyön aikana ilman että saa vaikean ihmisen leimaa?
